top of page
Search


Lähisuhdeväkivallan ehkäiseminen on velvollisuutemme
Lähisuhdeväkivalta nousee yhä toistuvasti uutisiin, ja tapaukset herättävät vilkasta keskustelua mielipidekirjoituksissa ja kannanotoissa. Hyvä niin, sillä julkinen keskustelu tuo esiin sekä uhrien kokemukset että yhteiskunnan keinot väkivallan ehkäisemiseksi. Se myös osoittaa, että lähisuhdeväkivalta on laaja ja monisyinen ongelma, johon on haettava ratkaisuja nykyistä päättäväisemmin. Kirjoitukseni lähisuhdeväkivallasta julkaistiin Turun Sanomissa 23.12. ja Salon Seudun San
anuhaaltonen


Ennaltaehkäistään kaatumisia
Kaatumiset ovat ikäihmisten yleisin tapaturmatyyppi ja lonkkamurtumat ovat yksi vakavimmista kaatumisen seurauksista. Suomessa tapahtuu noin 7 000 lonkkamurtumaa vuodessa. Näin talven tultua liukkaat jalkakäytävät ja teiden jääkerrokset lisäävät kaatumisriskiä erityisesti ikääntyneillä. Talvella lonkkamurtumien määrä voi kasvaa jopa 20–30 prosenttia verrattuna kesäaikaan. Kirjoitimme kokoomuksen aluevaltuustoryhmäkollegani Teija Tiusasen kanssa ikääntyneiden kaatumisten ehkäi
anuhaaltonen


Ehdolla jatkokaudelle Kokoomusnaisten varapuheenjohtajaksi
Olen ehdolla jatkokaudelle Kokoomuksen Naisten Liiton varapuheenjohtajaksi, koska uskon Kokoomusnaisten mahdollisuuteen olla nykyistäkin vaikuttavampi ja vahvempi järjestö. Meidän pitää yhdistää Kokoomusnaisten arvopohja ja perinteet rohkeaan uudistumiseen, vaikka Kokoomusnaisilla asiat ovat nytkin melko hyvin. Loppusuoralla olevalla hallituskaudella vaikuttavan ohjelmatyön tekemiseen ja toteuttamiseen on haettu uusia keinoja. Järjestön taloudenpito on ollut suunnitelmallista
anuhaaltonen


Ehdolla alue- ja kuntavaaleissa
Olen ehdolla aluevaaleissa Varsinais-Suomessa ja kuntavaaleissa Salossa. Aluevaaleissa Varsinais-Suomessa ehdokasnumeroni on 2245....
anuhaaltonen


Perusterveydenhuollon työpaikkojen kiinnostavuutta parannettava
Ihmisen täytyy päästä hoitoon silloin, kun siihen on tarvetta. Apu on saatava oikeasta paikasta oikeaan aikaan. Silloin hoito estää...
anuhaaltonen


Salon sairaalan päivystys
Kirjoitimme Salon kokoomuksen kannanoton Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämisen puolesta. Päivystyksen lakkauttaminen vaikuttaisi...
anuhaaltonen


Kohta saamme taas äänestää
Kuluvaa vuotta on sanottu vaalien supervuodeksi. Yli neljä miljardia ihmistä asuu maissa, joissa järjestetään vaalit tänä vuonna....
anuhaaltonen


Naistenpäivän ruusut ja risut
YK:n julistamaa kansainvälistä naistenpäivää vietetään vuosittain 8. maaliskuuta. Vuosipäivällä juhlistetaan naisten taloudellisia,...
anuhaaltonen


Suomalainen yksinäisyys
Puoli miljoonaa suomalaista on tahtomattaan koko ajan yksinäinen ja joka kolmas kokee yksinäisyyttä ainakin ajoittain. Yksinäisyyden ja...
anuhaaltonen


Ehdolla Kokoomusnaisten varapuheenjohtajaksi
Kokoomuksen Naisten Liiton edustajakokous järjestetään 18.-19.11.2023 Hyvinkäällä. Kokouksessa valitaan seuraavalle kaksivuotiskaudelle...
anuhaaltonen


Saloon rohkeaa ja visionääristä elinvoiman kehittämistä
Salon kaupungin organisaatiomuutoksen myötä kaupunki saa vuodenvaihteessa elinvoimajohtajan. Koska elinvoimajohtajan työhön kohdistuvista...
anuhaaltonen


Hedelmöityshoidot ovat kustannustehokkainta syntyvyyteen vaikuttamista
Kirjoitin Varsinais-Suomen Kokoomusnaisten käyttöön mielipidekirjoituksen hedelmöityshoitoihin panostamisen tärkeydestä. Samasta asiasta...
anuhaaltonen


Kehitetään nuorten talousosaamista
Varsinais-Suomen Kokoomusnaiset julkaisevat säännöllisesti jäsenyhdistystensä kanssa laatimiaan mielipidekirjoituksia ja kannanottoja....
anuhaaltonen


Sotiemme opetukset - Tulevaisuutemme turvaksi
Sain kunnian pitää 27.4.2023 kansallisen veteraanipäivän puheen Vapauden liekki -muistomerkillä Salon Sibeliuspuistossa. Tänä vuonna...
anuhaaltonen


Anu tavattavissa
Päivittyvä lista tilaisuuksista ja tapahtumissa, joissa Anu ja Anun tiimi on tavattavissa. ma 20.3. Palvelukeskus Ilolansalo - klo 10 ti...

Anu Aaltonen


Mistä sote-sektorin kulut muodostuvat?
Tämän vuoden alussa käynnistyi yksi Suomen suurimmista uudistuksista, kun uudet hyvinvointialueet aloittivat toimintansa. Samaan aikaan...
anuhaaltonen


Työpaikat syntyvät yritysten menestyksestä
Turvataksemme hyvinvointiyhteiskuntamme palvelut jatkossakin Suomi tarvitsee lisää yrityksiä, jotka menestyvät, työllistävät, kasvavat ja...
anuhaaltonen


Ylitöille verohelpotus
Suomessa on työvoimapula, jonka ratkaisemiseen tarvitaan monia erilaisia keinoja. Pula osaavasta työvoimasta on jo yritysten kasvun este....
anuhaaltonen


Turvallinen arki on monen summa
Turvallinen arki perustuu hyvään ja saavutettavaan terveyden- ja sairaanhoitoon, syrjäytymisen ja rikollisuuden ennaltaehkäisyyn sekä...
anuhaaltonen


Maailman paras maa lapsille
Suomessa suurimmalla osalla lapsista asiat ovat hyvin ja he ovat tutkimusten mukaan tyytyväisiä elämäänsä. On myös heitä, joilla asiat...
anuhaaltonen
bottom of page
)%20(Facebook%20Cover)-4.png)